perjantai 20. toukokuuta 2011
Talkoot keskiviikkona 25.5. klo 18
Tulevan kesän toiminta viljelypalstallamme käynnistyy virallisesti ensi keskiviikkona 25.5. klo 18 alkavilla penkkien perustamis- ja kylvötalkoilla.
maanantai 26. heinäkuuta 2010
maanantai 19. heinäkuuta 2010
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Paahtavat terveiset palstalta!
Poistin perjantaina porkkanoiden harteilta harson. Harvennuskin oli välttämätöntä.
Haraa heiluttelin ja rikkaruohoja kitkin sen, minkä hellehatun suojassa jaksoin.
Eka krassi kukassa, samoin herneet komeasti. Ahkeralta palstanaapuriltamme kuulin itselleni uudesta luonnonmukaisesta ötököiden torjunta-aineesta; kurrista!
Liekö muille tuttu?
Elina
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
torstai 1. heinäkuuta 2010
Palstalla kasvaa!
Olimme tänään taas lasten kanssa aamupäivällä palstalla ja kastelimme kaikki kasvit. Mukavaa oli kun lapsille oli varmaan Taija tuonut myös pienen kastelukannun niin aika kului hyvin lapsillakin! Kamera oli mukana mutta akku oli loppu. Otin sitten kuvan kotona retiisestä ja oliko tuo nyt parsasalaattia josta otin muutaman lehden salaattiin. Menkäähän palstanhoitajat hakemaan retiisejä, ne ovat nyt parhaimmillaan! Yhdessä oli joku ötökkä tehnyt jo koloja joten niitä tuhoja voi kai tulla lisää jos ei satoa kerätä, vai miten on sanokaa viisaammat?
Jokatapauksessa hyvin kasvit näyttävät kasvavan, jokohon porkkanoilta pitäisi ottaa harso pois?
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Ensimmäinen sato!
Palstalla on käyty ahkerasti, kamera vaan ei ole ollut mukana, joten kuvia ei ole ollut näyttää.
Huomenna alkaa uuden palstaryhmän vuoro. Kiitos edellisille ryhmille ja onnea uusille työmyyrille!
Riitta T. sattui palstalle 16.6. kun tuuli oli käynyt riehumassa ja kaatanut palstojen välissä olevan pajun riksräkspoikki keskeltä. Nyt puusta on jäljellä pieni yksinäinen tynkä, toivottavasti se ei rojahda palstan kasvien päälle. Kaupungin viherosasto hoiti kaatuneen puun nopeasti ja siististi pois. Tässä Riitan kuvaamaa kuvasarjaa:
Tänään olin Leena F:n kanssa pari tuntia kitkemässä palstaa, minä pienen haran kanssa polvillani ja Leena linkutti rikkaruohoraudalla penkkien laidat ja rivien välit. Harvensin Raitapunajuuret ja loin pois kitketyille punajuurille kaksi uutta penkkiä koristekurpitsojen viereen. Harvennellessa punajuuria huomasin, että retiisithän ovat jo syömiskokoisia!
Pyöreä laji on Saxa II ja pitkulainen French Breakfast. Kirpakoita ovat molemmat. Mahtava tunne, kun ihan oikeasti maa tuottaa satoa, vaikka meitä vähän peloteltiinkin, että meillä on muka huonoin palstan paikka.
Kastelin palstat (ja itseni, kun tuuli pyöritti hienoa vesisuihkua mielensä mukaan) ja Leena lisäsi katetta kurpitsoille ja tomaateille. Pari tuntia vierähti ihan siivillä.
Huomenna alkaa uuden palstaryhmän vuoro. Kiitos edellisille ryhmille ja onnea uusille työmyyrille!
Tunnisteet:
satoa,
terveisiä palstalta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






