maanantai 26. heinäkuuta 2010
maanantai 19. heinäkuuta 2010
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Paahtavat terveiset palstalta!
Poistin perjantaina porkkanoiden harteilta harson. Harvennuskin oli välttämätöntä.
Haraa heiluttelin ja rikkaruohoja kitkin sen, minkä hellehatun suojassa jaksoin.
Eka krassi kukassa, samoin herneet komeasti. Ahkeralta palstanaapuriltamme kuulin itselleni uudesta luonnonmukaisesta ötököiden torjunta-aineesta; kurrista!
Liekö muille tuttu?
Elina
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
torstai 1. heinäkuuta 2010
Palstalla kasvaa!
Olimme tänään taas lasten kanssa aamupäivällä palstalla ja kastelimme kaikki kasvit. Mukavaa oli kun lapsille oli varmaan Taija tuonut myös pienen kastelukannun niin aika kului hyvin lapsillakin! Kamera oli mukana mutta akku oli loppu. Otin sitten kuvan kotona retiisestä ja oliko tuo nyt parsasalaattia josta otin muutaman lehden salaattiin. Menkäähän palstanhoitajat hakemaan retiisejä, ne ovat nyt parhaimmillaan! Yhdessä oli joku ötökkä tehnyt jo koloja joten niitä tuhoja voi kai tulla lisää jos ei satoa kerätä, vai miten on sanokaa viisaammat?
Jokatapauksessa hyvin kasvit näyttävät kasvavan, jokohon porkkanoilta pitäisi ottaa harso pois?
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Ensimmäinen sato!
Palstalla on käyty ahkerasti, kamera vaan ei ole ollut mukana, joten kuvia ei ole ollut näyttää.
Huomenna alkaa uuden palstaryhmän vuoro. Kiitos edellisille ryhmille ja onnea uusille työmyyrille!
Riitta T. sattui palstalle 16.6. kun tuuli oli käynyt riehumassa ja kaatanut palstojen välissä olevan pajun riksräkspoikki keskeltä. Nyt puusta on jäljellä pieni yksinäinen tynkä, toivottavasti se ei rojahda palstan kasvien päälle. Kaupungin viherosasto hoiti kaatuneen puun nopeasti ja siististi pois. Tässä Riitan kuvaamaa kuvasarjaa:
Tänään olin Leena F:n kanssa pari tuntia kitkemässä palstaa, minä pienen haran kanssa polvillani ja Leena linkutti rikkaruohoraudalla penkkien laidat ja rivien välit. Harvensin Raitapunajuuret ja loin pois kitketyille punajuurille kaksi uutta penkkiä koristekurpitsojen viereen. Harvennellessa punajuuria huomasin, että retiisithän ovat jo syömiskokoisia!
Pyöreä laji on Saxa II ja pitkulainen French Breakfast. Kirpakoita ovat molemmat. Mahtava tunne, kun ihan oikeasti maa tuottaa satoa, vaikka meitä vähän peloteltiinkin, että meillä on muka huonoin palstan paikka.
Kastelin palstat (ja itseni, kun tuuli pyöritti hienoa vesisuihkua mielensä mukaan) ja Leena lisäsi katetta kurpitsoille ja tomaateille. Pari tuntia vierähti ihan siivillä.
Huomenna alkaa uuden palstaryhmän vuoro. Kiitos edellisille ryhmille ja onnea uusille työmyyrille!
Tunnisteet:
satoa,
terveisiä palstalta
tiistai 15. kesäkuuta 2010
15.6.2010
Kävimme poikien kanssa palstailemassa. Sateiden ansiosta maa oli kostea, joten emme kastelleet, mutta kitkemistä sen sijaan riitti ja riittää yhä!
Harvensin retiisipenkit, taimet olivat kuin sillit suolassa, nyt on taas tilaa kasvaa. Oili kävi miehensä kanssa kääntymässä palstalla ja heidän avulla poistimme harsot kesäkurpitsojen, tomaattien ja kurpitsojen päältä; kasvutila oli korkeussuunnassa niin rajattua, että taimi parat olivat ihan pulassa. Nyt on vain taivas rajana :)
Levitin katetta kyssäkaalien ja koristekurpitsojen ympärille. Katetta saa olla melko runsas kerros, sillä aiemmin laitetuista katteista kasvaa rikkakasvit läpi. Katetta on isossa säkissä kompostihäkin vieressä.
Seuralaiseni (4,5v ja 2,5v) kyllästyivät äidin kykkimiseen, joten emme paljoa 1,5 tunnissa saaneet aikaan, mutta kaikki kitkentäintoiset tervemenoa palstalle! Torstaina aamupäivällä Savion porukka on menossa porukalla hommiin.
Harvensin retiisipenkit, taimet olivat kuin sillit suolassa, nyt on taas tilaa kasvaa. Oili kävi miehensä kanssa kääntymässä palstalla ja heidän avulla poistimme harsot kesäkurpitsojen, tomaattien ja kurpitsojen päältä; kasvutila oli korkeussuunnassa niin rajattua, että taimi parat olivat ihan pulassa. Nyt on vain taivas rajana :)
Levitin katetta kyssäkaalien ja koristekurpitsojen ympärille. Katetta saa olla melko runsas kerros, sillä aiemmin laitetuista katteista kasvaa rikkakasvit läpi. Katetta on isossa säkissä kompostihäkin vieressä.
Seuralaiseni (4,5v ja 2,5v) kyllästyivät äidin kykkimiseen, joten emme paljoa 1,5 tunnissa saaneet aikaan, mutta kaikki kitkentäintoiset tervemenoa palstalle! Torstaina aamupäivällä Savion porukka on menossa porukalla hommiin.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
9.6.2010
Ajeltiin poikien kanssa palstailemaan aamupäivällä. Siellä olikin jo Anja ja Riitta ja Saara kitkemishommissa.
Kastelimme Anjan kanssa palstan ja pojat söivät tikkarit.
Mukava aamupäivä siis!
Nauriitkin olivat jo itäneet!
Tunnisteet:
taimi,
terveisiä palstalta
Kasteluletkusta
LETKUN KÄYTTÖOHJEET OVAT LAATIKON KANNESSA, SISÄPUOLELLE TEIPATTUNA!!!
On ollut jo viime lauantaista asti. Nyt vaan rohkeasti opettelemaan sitä letkun käyttämistä!
On ollut jo viime lauantaista asti. Nyt vaan rohkeasti opettelemaan sitä letkun käyttämistä!
Tunnisteet:
ohjeita
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Retiisit rulettaa
Kesäkukkien taimia
Iltalenkkini suuntautui palstalle kastelemaan. Aloitin kastelukannulla, kun en muistanut ohjeita liittimistä. Ystävällinen naapuri tarjosikin vesiletkua, joten homma sujui. Kastelin pitkän tovin, maa oli kuivaa. Kesäkukat olivat pieninä sirkkataimina ja retiisit. Muutama hernekin oli itänyt vihreän verson. Nämä puutarhatermit ovat hakusessa.
lauantai 5. kesäkuuta 2010
Terveisiä palstalta!
Kävimme Leenan kanssa kastelemassa palstaa ja sitomassa krasseja tukikeppeihin.
Kaunis, mutta tuulinen päivä. Kaisa ja Liisa olivat tuonee kauniit pajuaidat palstallemme. Siellähän näyttää ihan puutarhalta! Vain kasveja vielä joudutaan odottelemaan. Hassua, että naapurin viljelemätön palsta näyttää vihreämmältä, rikkaruohojen ansiosta tosin.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Vettä!
Kävin ostamassa 80 metriä letkua, kasan liittimiä ja suuttimen ja TA-DAA! palstallemme tulee vesi! Iso kiitos miehelleni, joka auttoi liittimien kiinnittämisissä, yksin en olisi osannut. Letku ylettää palstojen väliselle laatikolle asti, ja molemmat palstat on nyt helppo kastella. Vesi on paras antaa hienona sumuna, jottei kasvit kilju kylmästä vedestä.
Pikainen ohjeistus letkun käyttöön:
1. Käy liittämässä letkumme toinen pää vesijohtoon, seuraa palstalta lähtevää ohutta viheäää letkua, sen päässä on keltainen mötikkä, jonka ylin osa on tummansininen rengas.
2. Kierrä sekä keltaista ja tummaa rengasta, kun ruuvaat letkun vesipisteeseen, varmista että kierteet on kohdillaan! Kiertyy vastapäivään suljettaessa.
3. Avaa päähana (vesipisteen pystyosassa vaakatasossa auki, alhaalla kiinni)
4. Avaa haaroittimen hana, jossa letku on kiinni (sivulle auki, alhaalla kiinni)5. Vasta tässä vaiheessa liitä palstan laatikossa oleva suutin palstalla olevaan letkuun, se toimii samalla katkaisijana, vettä tulee vain kun suutin on kiinni ja veden tulo loppuu, kun suuttimen irroittaa (vedä keltaisen suuttimen alapuolinen rengas alaapäin)
Suutinta kääntämällä voit säätää suihkua: vasemmalle pienenee oikealle kasvaa.
Suutinta kääntämällä voit säätää suihkua: vasemmalle pienenee oikealle kasvaa.
Antoisia kasteluhetkiä!
Tunnisteet:
ohjeita,
terveisiä palstalta
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Istutusta ja kylvämistä
Kiitos suurelle joukolle aktiivisia istuttajia ja kylväjiä! Nyt palstamme näyttää ihan oikealta viljelypalstalta!
Ja kiitos Leenalle tarjoiluista!
Tunnisteet:
talkoot,
terveisiä palstalta
Maanantain talkoiden tulokset
Kiitos kaikille maanantaina talkoissa olleille! Paljon hikeä ja vaivaa käytettiin, mutta saatiin onneksi paljon aikaankin. Savinen maa on haaste. Riita T.:lle kiitokset kuvista ja ISO kiitos möyhentimen lainasta ja käytöstä Riitan veljelle!
Tässä vielä pari kuvaa seuraavalta päivältä:
Tänään keskiviikkona on istutustalkoot! Tervetuloa kaikki Martat mukaan!
Erja Rappekin tulee palstalle tänään. Palstalla nähdään!
Tunnisteet:
talkoot,
terveisiä palstalta
maanantai 31. toukokuuta 2010
Terveisiä palstalta!
Riitta T:n ottamat kuvat palstalta kertovat, että Riitta on käynyt palstalla "vähän" hommissa! Kiitos Riitta!
Muistattehan; talkoissa nähdään ma ja ke!
Muistattehan; talkoissa nähdään ma ja ke!
Tunnisteet:
terveisiä palstalta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


































